Kansallisen veteraanipäivän valtakunnalliset juhlallisuudet Hämeenlinnassa 27.04.2025

Siniristiliput liehuivat komeasti aurinkoisessa kevätaamussa kansallisen veteraanipäivän kunniaksi Hämeenlinnassa. Ääriään myöten täyteen kirkkoon kokoontunut juhlaväki sai kuulla kenttäpiispa Asikaisen saarnatekstin aluksi toivotuksen Rauha teille. Rauhanviesti oli tämän vuotisen veteraanijuhlan teemana ja pääsiäisen jälkeisen sunnuntain teksti alleviivasi tuota rauha-asiaa.

Teema kunnioittaa sukupolvien välistä lupausta ja luottamusta, ja rauhanviesti siirtyy katkeamatta eteenpäin sukupolvelta toiselle. Itsenäisyydestä lähtien sukupolvet ovat kantaneet Suomea läpi kohtalokkaiden sotavuosien, kansallisen eheytymisen ja nykyisen hyvinvointivaltion luomisen. Taakka on historian saatossa käynyt raskaaksi, ei ainoastaan sotaa käyville miehille ja heitä siellä tukeneille naisille vaan myös kotirintamaa kannatteleville naisille ja lapsille. Näitä koettelemuksia me rauhasta nauttineet emme voi koskaan täysin ymmärtää.

Verkatehtaan auditorion kutsuvierastilaisuus televisioitiin, ja näin juhlavan tilaisuuden Rauhanviestin sanoma ulottui myös kotikatsomoihin. Tasavallan presidentti Aleksander Stubb oli ehtinyt Roomasta, paavi Franciscuksen hautajaistilaisuudesta Hämeenlinnaan, ja piti painokkaan juhlapuheen, korostaen kiitollisuutta veteraanipolvea ja sotasukupolvia kohtaan. Kaartin soittokunta, Aurora-kuoro ja baritoni Valtteri Torikka vastasivat juhlan musiikista.

Sosiaalineuvos Venni Maunulan 100v tervehdyspuhe liikutti kuulijakuntaa, ja antoi vahvan viestin meille kaikille, siitä mitä tuloksia pienenkin kansan yhtenäisyys, ja yhteiskuntavastuun tinkimätön kantaminen voivat tuottaa.

Juhlasalin penkeille oli ennen tilaisuuden alkua jaettu valkoisia kirjekuoria, joista jokaisesta löytyi hämeenlinnalaisten koululaisten omin käsin kirjoittamia Rauhan viestejä. Omalla tuolillani oli koululaisen käsialalla kirjoitettu rauhan viesti, joka olkoon hyvä ja samalla vaativa viesti meille kaikille. ”RAUHA MAAN PÄÄLLÄ EI TOTEUDU ITSESTÄÄN, VAAN SEN HYVÄKSI TULEE TOIMIA JA NÄHDÄ VAIVAA”

Rauha vaatii tekoja meiltä kaikilta jokaisena päivänä. Se ei ole vain sana juhlapuheissa, se on pieniä tekoja arjessa, joihin meistä jokainen pystyy. Tänäänkin ja huomenna.

Merja Nieminen
Suomen Lottaperinneliitto ry
puheenjohtaja