18.03.2026 Suupohjan Lottaperinneyhdistyksen vuosikokous ja jäsentilaisuus Kauhajoella

Jos sinulta kysyttäisiin missä sijaitsee Suupohjan alue, osaisitko vastata? Minä osaan nyt, kun sain kunnian osallistua Suupohjan Lottaperinneyhdistyksen vuosikokoukseen ja jäsentilaisuuteen Kauhajoella.

Alun perin Suupohja-nimityksellä tarkoitettiin aluetta Ilmajoen ja Kristiinankaupungin välissä. Nykyisin ydin-Suupohjan, Suupohjan seutukunnan ajatellaan muodostuvan Isojoen, Karijoen ja Teuvan kunnista, sekä Kauhajoen kaupungista. Muistakin lähikunnista on mukana väkeä yhdistyksessä.

Kauhajoen seurakuntakeskuksen kokoustilassa tuoksui kahvi, kun pitkän automatkan jälkeen jalkauduin kokouspaikalle. Iloinen puheensorina vahvalla ”pohjalaasella murtehella” ryyditettynä hyväili korvia. Voi mikä rikkaus ovatkaan Suomen murteet.

Kauhajoen Veteraanikuoro perustettiin vuonna 1985, jolloin vielä kaikki laulajat olivat rintamamiehiä. Alkuperäiset laulajat ovat jo poissa, mutta kuoro jatkaa toimintaansa edelleen mestaripelimanni, Oltermanni Risto Ala-Ikkelän johdolla.

Kuva: Merja Nieminen

Tilaisuus alkoi juhlavasti kuoron esittämällä Sillanpään Marssilaululla, ja jatkui Jukka Kuoppamäen Minä katson tätä maata kappaleella ja Heikki Klemetin Lottalaululla. Kuoro-osuuden lopuksi me läsnäolijat saimme yhtyä virteen 581, Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan. Voi miten paljon kiitoksen aiheita meillä suomalaisilla onkaan. Kunpa muistaisimme siitä kiittää.

Suupohjan yhdistyksen puheenjohtaja Taija Hakola avasi tilaisuuden ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi tilaisuuteen. Taija kertoi yhdistyksessä olevan 51 maksavaa jäsentä, joista 5 yli 90-vuotiasta. Kunniajäseniä on 69 hlö. Yhdistyksessä ei enää ole elossa yhtään rintamalottaa.

Vuosikokouksen kulku on määrämuotoinen, ja esimerkillisesti kokouksen puheenjohtajaksi valittu Simo Koski-Lammi kokousta johtikin. Käytiin läpi edellisvuoden toimintakertomus. Huomioni kiinnittyi erityisesti yhdistyksen erittäin aktiiviseen ja tulokselliseen varainhankintaan. Lottakahvila pystytettiin ja pystytetään tulevanakin kesänä monissa paikoissa. Kahvit, muurinpohjaletut, ja munkit tekevät kauppansa, ja ei oota- piti viime vuonnakin myydä jossakin tilaisuudessa.  Voimme uskoa, että jos lettutaikinaa on varattu 100 litraa, saavat kanttiinilotat paistaa yhden jos toisenkin letun, ennen kuin taikinaämpärin pohja paistaa. Varainhankinnan tuloksellisuus näkyi tilinpäätöksessäkin huomattavana summana. Tilinpäätöksen esitteli ammattimaisesti yhdistyksen rahastonhoitaja Marja-Terttu Puranen.

Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta on yhdistyksen rooli , ja rahallinen panos Yhteistalon keittiön ja yleisötilojen kunnostukseen. Suupohjan yhdistys on merkittävä Yhteistalon osakas. Yhteistalon nimeksi pyritään saamaan Patentti- ja rekisterihallituksesta Suojeluskuntatalo-nimi. Jää nähtäväksi miten nimiehdotuksen käy?

Henkisen ja Fyysisen vireyttämisen kurssien puuhamiehenä on toiminut Esko Ojala jo 10 vuoden ajan. Hän on myös yhdistyksen perustajajäsen. Eskoa muistettiin kauniilla kukkakimpulla, hänen jäätyään nyt virallisesti pois vastuutehtävästä. Tosin paikalla olleet pikkulotat toivovat ja vaativat, että Eskon täytyy jatkossakin olla mukana kursseilla. Suraava kurssi onkin jo huhtikuussa Härmän kylpylässä, jonne osallistuu myös Vaasan yhdistyksen pikkulottia.

Kokouksen jälkeen käytin liiton puheenvuoron, jossa kerroin lottajärjestön historiasta ja nykyisestä perinnetyöstä. Samassa yhteydessä sain kiittää yhdistystä merkityksellisestä ja tuloksellisesta toiminnasta. Lopuksi siirryimme yhdistyksen hallituksen kanssa tilinpäätöslounaalle, jossa vilkas keskustelu ja ajatusten vaihto jatkuivat.

Kuva:Marita Mannila

Kiitos Suupohjan perinnetyötä tekevät merkityksellisestä, tuloksellisesta, ja kokosydämisestä maanpuolustustyöstä.

Merja Nieminen

Suomen Lottaperinneliitto ry

puheenjohtaja