Liiton tunnukset

Liiton tunnuksen lähtökohtana on ollut Lotta Svärdin tunnus, jossa hopeareunaiseen siniseen hakaristiin on lisätty kulmiin neljä hopeanväristä heraldista ruusua. Ne edustavat urhoollisuutta. Hakaristi puolestaan on maailmanlaajuinen onnen symboli, jota on Suomessakin käytetty ainakin jo rautakaudella. Lotta Svärdin tunnuksen ja jäsenmerkin, lottaneulan suunnitteli tältä pohjalta taiteilija Eric Wasström ja se otettiin käyttöön 1922.

Lottaperinneliiton tunnus ja jäsenmerkki on puolet lottaneulasta. Merkin on suunnitellut teollinen muotoilija Maria Isotalo ja se valmistui jo liiton perustamisvuonna 1992.

Liiton lippu

Oman lipun hankintaa pohdittiin Lottaperinneliitossa 1990- luvun lopulla ja vuonna 1997 lipun suunnittelijaksi päätettiin heraldikko Tuomas Hyrsky.

Lipussa sinisessä kentässä on liiton tunnus. Lipun valmisti Käsityön Ystävät. Lipputangon nupin, metallisen Lotta Svärd -merkin teki Tuomas Hyrsky.

Lipun naulaus- ja vihkimistilaisuus oli 1.10.1999 Katajanokan Kasinon Kenraalisalissa.

Ajan oloon lipun nuppi herätti keskustelua kahdesta syystä: Ensinnäkään siinä ei ollut liiton omaa vaan Lotta Svärdin tunnus. Toisaalta sen kuvio yksipuolisena oli lipun yhteydessä outo. Lisäksi nuppi oli suurikokoisena myös painava.

Liiton kunniajäsen kuvanveistäjä Aila Salo kiinnitti asiaan huomiota useamman kerran. Hän myös lupautui suunnittelemaan uuden nupin, jonka kultaseppä Raimo Helkelä valmistaisi.

Niinpä liitto sai 20-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä maaliskuussa 2012 lahjaksi erittäin kauniin ja syvällistä symboliikkaa sisältävän uuden nupin lippuunsa.

Vasen kuva: Liiton lipun naulaaminen ja vihkiminen 1.10.1999 Katajanokan Kasinolla.
Naulausvuorossa liiton perustajajäsen Sipi Tilus.
Oikea kuva: Lipun vihki kenttäpiispa Hannu Niskanen. ”