Saaga Travel’in vitivalkoisen bussin tavaratila täyttyi matkatavaroista, kun etelän yöjunasta, ja omilla autoilla tulleiden matkalle lähtijöiden pakaasit pakattiin bussin uumeniin. Seuraavat kahtena päivänä retkikuntamme tutustuisi oppaidemme Ahti ja Tellervo Ala-Närän johdolla 80- v sitten käydyn Lapin sodan tapahtumiin nimenomaan Länsi-Lapin maantieteessä. Bussin nokka kohti Pelloa, ja ei kun menoksi.
Jatkosodan rauhanehdot edellyttivät Saksan armeijan riisumista aseista ja ajamista pois maasta, ja aikaa operaatiolle annettiin kokonaista kaksi viikkoa. Pohjois-Suomessa oli 220 000 saksalaista sotilasta, ja valtava määrä kalustoa. Maallikkokin ymmärtää, että on sula mahdottomuus toteuttaa tuota rauhanehtoa. Neuvostoliiton taka-ajatuksena oli luonnollisesti se, että kun kahden viikon määräaikaa ei Suomi pysty täyttämään, heidän sotilaansa tulevat ”apuun”. Noita apulaisia ei totta vie Suomeen haluttu, ja alkoi entisten aseveljien välinen aseellinen selkkaus, jota Lapin sodaksi, ja lasten ristiretkeksi kutsutaan.
Lapin Lottaperinneyhdistyksen tarmokas puheenjohtaja Marja-Leena Laitinen kävi matkan aluksi läpi tulevan matkaohjelman, ja toivotti ympäri Suomea mukaan lähteneet lottaperinteen ystävät tervetulleeksi reissulle. Illaksi pitäisi ehtiä Kilpisjärvelle, ja matkan edetessä kuulla selväsanaisten ja syvällisesti sotahistoriaan, ja siviiliväestön evakuointiin perehtyneiden Ahdin ja Tellervon tarinointia sotatapahtumista.
Sotimaan jäivät 1924 – 1925 syntyneet varusmiehet, ja päällystö. Vanhemmat ikäluokat oli kotiutettu. Suomalaiset ja saksalaiset sopivat salaisesti syysmanööveristä, eli valesodasta, jossa ilman taisteluja saksalaiset perääntyisivät. Liittoutuneiden valvontakomissio tuli Suomeen syyskuun loppupuolella 1944, ja huomasi, että pohjoisessa ei taistella kuten välirauhansopimus heidän mielestään edellytti. Suomi sai 30.9 Neuvostoliiton uhkavaatimuksen valvontakomission välityksellä, että aktiiviset sotatoimet saksalaisia vastaa on aloitettava seuraavana aamuna klo 8. Pelkona ja uhkana oli Neuvostoliiton joukkojen maahantulo ja maan miehittäminen.
Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo oli ennakoinut tilannetta ja laatinut syyskuun alussa suunnitelman suomalaisjoukkojen maihinnoususta Kemin-Tornion alueelle. Kolmella suurella kauppalaivalla yön pimeydestä, sumun keskeltä Röytän satamaan maihin noussut 3000 miehen vahvuinen suomalaisten sotilaiden osasto yllätti saksalaiset, ja Lapin sota alkoi. Kiivaita taisteluja käytiin Meri-Lapin alueella viikon verran, ja yli 450 suomalaiskotiin vietiin sanoma ensimmäisten viikkojen taisteluissa kaatuneista sotilaista. Saksalaisiakin kaatui eri lähteiden mukaan 500 – 1000 henkeä. Saksalaiset vetäytyivät syksyn sateissa ja liejussa pohjoista kohti miinoittaen, polttaen ja tuhoten sillat, tiet, puhelin- ja sähkölinjat.
Siviiliväestön evakuointisuunnitelma oli laadittu jo kesäkuun lopulla 1944, ja sen täytäntöön panosta vastasivat erikseen nimetyt vastuuhenkilöt. Evakuointisuunnitelman mukaan väestöä siirrettiin Pohjanmaalle, ja Ruotsiin. Nuoret tytöt ajoivat 100 päisiä lehmälaumoja halki Lapin. Retkellämme oli mukana Sanna pikkulotta 95v, joka on ollut yksi noista monista lehmän ajajista. Osalla alueita saksalaiset auttoivat parhaansa mukaan evakuoituja tarjoamalla kyytejä, siirtämällä kalustoa ja ihmisiä turvaan. Ilman Neuvostoliiton vaatimusta sotimisesta saksalaisia vastaan, joukkojen siirto ja evakuointi olisivat sujuneet huomattavasti rauhallisemmin, ja ilman ihmisuhreja. Hädän ja tuskan määrä, jota Lapin kansa koki, ei kykene kuvittelemaan. Taudit levisivät puutteellisen hygienian, vähäisen ruoan, ja ylirasituksen seurauksina. Paljon lapsia ja heikkokuntoisia vanhuksia kuoli evakkomatkalla. Pohjois- Suomalaisia evakuoitiin 168 000 henkeä, joista Ruotsiin n. 56 000 ja Pohjanmaalle noin 112 000. Lotat auttoivat muonittamalla, hoitamalla sairaita, jakamalla varusteita, ja antamalla kaikenlaista tukea evakkomatkalaisille marraskuun 23.1944 saakka. Tuona päivänähän Lotta Svärd järjestö lakkautettiin, eivätkä lotat enää voineet tuon jälkeen organisoidusti toimia. Hiljaisina kuuntelimme bussimatkalla kertomuksia sodan julmuudesta, mielettömyydestä ja inhimillisestä tuskasta.
Muonion korkeudella koivu oli jo lehdessä, mutta Kilpisjärveä lähestyttäessä lumilaikut tuntureiden rinteillä, ja jääpeitteinen Kilpisjärvi osoittivat, että Suomi on pitkä maa, ja kesä tulee hitaasti pohjoisimpaan Suomeen.
Helsingin Yliopiston biologinen tutkimusasema tarjosi erinomaiset puitteet seurueemme majoitukseen. Saana tunturin kainalossa Kilpisjärven rannalla sijaitsevalla asemalla oli majoitustilaa ryhmällemme, mutta viikon kuluttua kaikki majoitustilat täyttyisivät tutkijoista eri puolilta maailmaa.
Yhteiseen päivällispöytään kokoonnuimme pienen lepohetken jälkeen, ja kyllä riitti puhumista päivän aiheista ja paljosta muustakin. Keskiyön auringon peitti hetkeksi sadekuuro, mutta pohjolan valoisan yön kokemus oli vahva.
Runsaan aamupalan jälkeen matkasimme parin tunnin ajan Sturmbock – Järämän linnoitusalueelle, joka on Kaaresuvannossa Käsivarren Lapin poikki kulkeva saksalaisten vuosina 1942 – 1944 rakentama puolustusasema, ja linnoitusketju. Paikallinen opas kertoi kuinka linnoitusketjun tarkoituksena olisi ollut suojata Jäämeren satamia ja kulkuyhteyksiä. Vetäytyvän Saksan 7. vuoristodivisioonan joukot miehittivät aseman marraskuussa 1944, mutta varsinaisia taisteluja ei koskaan linnoitusketjun alueella käyty, vaan saksalaiset vetäytyivät asemista tammikuussa 1945.
Kiertelimme linnoitusketjulla, ja yhdessä totesimme, että Neuvostoliiton sotavankien ja puolalaisten rakentajien uurastus pohjoisen karuissa olosuhteissa on ollut melkoinen kärsimysnäytelmä. Ketju on lähes 60 km pitkä, ja noin 20 km syvä, ja rakennettu pääosin kallioon louhimalla. Satoja valmiita ja keskeneräisiä korsurakennelmia löytyy edelleen maastosta, kuten myös pelottavan paljon räjähtämättömiä ammuksia ja miinoja.
Matka jatkui Levillä nautitun lounaan jälkeen Kittilän Kaukoseen taiteilija Reidar Säreistöniemen ateljeehen, jossa edellispäivänä oli avattu taiteilijan syntymän 100 v juhlanäyttely ”Gufitar- äijä katsoi suoraan sieluuni”. Oppaan johdolla tutustuimme vuolaasti virtaavan Ounasjoen kainalossa olevaan taiteilijan lapsuuskotiin, ateljeehen ja galleriaan. Värikylläiset maalaukset alleviivaavat taiteilijan vahvaa rakkautta Lappiin ja kotiseutuun. Reidar Säreistöniemi oli asettanut taiteelleen tavoitteen: ” Kaiken haluan sanoa väreillä”, ja tuo tavoite tauluista välittyi meille katsojille.
Sää suosi retkeämme. Istuimme bussissa, tai olimme sisätiloissa aina kun satoi. Sääski-invaasiokaan ei ehtinyt tavoittaa meitä. Kiitospuheenvuorojen ja hyvän kotimatkan toivotusten saattelemana bussi kurvasi Rovaniemen aseman pihaan. Mieleenpainuva reissu oli päätöksessä. Etelän yöjuna nielaisi etelään lähtijät, ja me muuta matkalaiset yövyimme Rovaniemellä, tai lähimpänä asuvat huristelivat kotiin.
Kiitokset järjestelytoimikunnalle onnistuneesta, hyvin suunnitellusta ja aikataulutetusta matkasta. Bussinkuljettaja Aleksandralle kiitoksemme turvallisesta tasaisesta kyydistä.
Merja Nieminen
Suomen Lottaperinneliitto ry
puheenjohtaja
