Venäläinen Uralilla kultakaivoksia omistanut upseeri Rafail Tsernosvitov karkotettiin Käkisalmeen 1849. Karkotustuomion päätyttyä upseeri lahjoitti 500 hopearuplaa ehdolla, että kaupungin rouvat perustavat Köyhäin lasten koulun. Lahjoitus innoitti Käkisalmen naiset perustamaan Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistyksen, joka alkoi tarmokkaasti hankkia lisärahoitusta kouluhankkeelle. Varat saatiinkin hankittua nopeasti, ja tuo 1855 perustettu yhdistys on Suomen vanhin suomenkielinen edelleen toimiva yhdistys. Suomen Lottaperinneliitto sai kutsun yhdistyksen 170v juhlaan. Vastasimme kutsuun myöntävästi, ja olimme sopineet pääsihteerimme Jaana Korholan kanssa, että juhlan hengen mukaisesti pukisimme yllemme kansallispuvut. Oli mukava yllätys, kun huomasimme päällystakkeja riisuessamme, että meillä kummallakin oli karjalaiset Pyhäjärven kansallispuvut. Vielä suurempi yllätys oli, että juhlassa oli meidän lisäksemme ainakin viidellä osallistujalla samainen Pyhäjärven puku.

Lahjoitimme yhdistykselle Fanni Luukkosesta kertovan Velvollisuuden kutsu kirjan, sekä hallituksen 7 jäsenelle Fanni jääkaappimagneetit.

Yhdistyksen puheenjohtaja Leena Oikarinen avasi tilaisuuden, ja toivotti juhlaväen tervetulleeksi. Yhdistyksen ”oman kuoron”, Viipurin Lauluveikkojen esittämä Karjalainen serenadi sisälsi monta tilaisuuden henkeen sopivaa mieskuorolaulua. Komeasti kajahtivat Anninlaulu, Hän kulkevi kuin yli kukkasten, Suojelusenkeli, ja Finlandia hymni.

Viipurin Lauluveikot ja juhlayleisöä

Kirjailija, karjalaisuuden tuntija, ja itsekin vahvat karjalaiset juuret omaava Anna Kortelainen piti juhlapuheen teemasta Karjalaista inspiraatiota ja optimismia. Yhdistyksen juhlakirja Naisten Käkisalmi oli julkaistu edellisviikolla, ja tuota hienoa teosta esitteli kirjailija Oona Ilmolahti.

Väliajalla olivat ”suut vehnäsellä”, kun saimme nauttia runsaan karjalaisen kahvipöydän antimia. Karjalainen väki ei totta vie ole tuppisuita, kuten emme mekään Jaanan kanssa. Oli mukava ”haastella” samassa pöydässä istuvien kanssa.

Karjalan liiton ja Käkisalmi-säätiön tervehdykset toivat Minna Anttonen ja Erkki Lindeberg. Käkisalmi-Säätiö lahjoitti yhdistykselle upean 170 hevosenkengästä tehdyn teoksen, joka sijoitetaan Heinolaan, jonne Käkisalmen evakot aikanaan sijoitettiin. Teoksen keskelle sijoitettu ompelukone on yhdistyksen logosta

Sopraano Anna-Maija Perttunen ja pianisti Minttu Siitonen esittivät vielä kohtauksen Erkki Melartinin oopperasta Aino, sekä pienen katsauksen yhdistyksen historiasta tekstin ja musiikin siivin.

Vahvasti historiaa ja karjalaisuutta henkinyt tilaisuus päättyi kuinkas muuten, kuin Karjalaisten lauluun.

Merja Nieminen

puheenjohtaja

Oli kuin aurinko olisi noussut, kun astuin Iisalmessa Bovelanin kukkakauppaan sateisen harmaana marraskuisena aamuna. Toinen toistaan kauniimmat kukkakimput ja viherkasvit loivat ison kontrastin marraskuun kaamoshämärään. Minulla oli ilo ja kunnia saada luovuttaa yhdessä Iisalmen yhdistyksen puheenjohtaja Elina Siirolan kanssa kukkakauppias Anne-Mari Bovelanille Suomen Lottaperinneliiton kunniakirja ja perinnemerkki kiitoksena lottien ja pikkulottien siunaustilaisuuksissa laskettavien havuristien sitomisesta. Kukkakauppias kertoi sitovansa havuristeihin samalla siunaavat ja kiitolliset ajatukset viimeiseen iltahuutoon kutsutulle. Iisalmen paikallislehtikin oli saanut vihiä tuosta pienestä tilaisuudesta, ja julkaisi lottahenkisen ja myönteisen artikkelin seuraavan päivän lehdessä.

Päivä Iisalmessa jatkui seurakuntakeskuksen alasalissa ensin yhdistyksen hallituksen kokouksen, ja heti perään syyskokouksen merkeissä, jossa viimeksi mainitussa sain kunnian toimia puheenjohtajana. Kävimme hallituksen kokouksen yhteydessä vilkasta keskustelua lottaperinnetyöstä, ja perinnetyön tulevaisuudesta.  Jäsentapaamiseen oli jaksanut tulla mukaan perinnelottien lisäksi vielä 5 reipasta pikkulottaa. Kahvikupposten ääressä oli mukava jutella yläsavolaisen perinneväen kanssa. Kodikas jäsentapaaminen päättyi kiitosvirteen ja Herran siunaukseen.

Kuvassa Iisalmen yhdistyksen hallituksen väkeä. Oikealla edessä Elina Siirola yhdistyksen puheenjohtaja

Merja Nieminen

Suomen Lottaperinneliitto ry

puheenjohtaja

”Sain pikkulottana olla auttamassa emäntiä, kun he pakkasivat rintamalle lähteviä ruisleipiä korkeisiin, kapeisiin pahvilaatikoihin. Erityisen mielissäni olin, kun pääsin viestilotan ”avuksi” puhelinkeskukseen”. Näin kertoi tamperelainen pikkulotta Raili Louhivuori omia lottamuistojaan.

Kysyin tuolta pirteältä, elämänmyönteiseltä 96- vuotiaalta oliko hänellä pikkulottana lottapukua? Näin miten kyyneleet tulvahtivat silmiin ja hän tuskin kykeni kertomaan, kuinka ” VALPON (valtiollisen poliisin) miehet tulivat sodan jälkeen hakemaan isää keskellä yötä epäiltynä asekätkennästä. Äiti säikähti ja meni lähes paniikkiin. Äiti sytytti tulen uuniin, ja poltti KAIKKI mikä suinkin viittasi lottatyöhön tai isänmaallisiin asioihin. Minun lottapukuni paloi tuossa samassa yhteydessä.”

Tämäkin muisto on meidän lähihistoriaamme, historiaa, joka on tuotava julki, jota on kerättävä ja tallennettava. Oli antoisa ja mieleenpainuva tilaisuus saada olla mukana Pirkanmaan Lottaperinneyhdistyksen jäsentapaamisessa sumuisen sateisena lauantaipäivänä Violakodilla. Tapasin monta Pirkanmaan perinnelottaa, ja koin jälleen lämmintä vieraanvaraisuutta, jota aina yhdistysvierailuilla saan osakseni. Yhdistyksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman oli raivannut täyteen kalenteriinsa parituntisen tälle yhdistyksen jäsentapaamiselle, ja oli vahvasti läsnä koko tilaisuuden ajan. Inkeri Haarla-Kettunen, yhdistyksen hallituksen jäsen, ja tuleva liittohallituksen jäsen hoiti tapaamisen käytännönjärjestelyt sujuvalla rutiinilla. Inkeri iloitsi, kun tilaisuuteen osallistui perinnelottia, jotka eivät ole pitkään aikaan olleet mukana.

Kuten monessa muussakin yhdistyksessä syyskokous on seuraava Pirkanmaan yhdistyksen jäsentapaamisen aihe, ja sitten pian kokoonnutaankin jo joulujuhlaan. Lämmin kiitos pirkanmaalaisille lottaperinnetyön tekemisestä ja vahvasta sitoutumisesta tähän meille perinnelotille merkitykselliseen työhön.

Merja Nieminen

puheenjohtaja

Vaasan Lottaperinneyhdistyksen jäsentapaamiseen Folkhälssanin valoisiin, esteettömiin kokoustiloihin tunsin olevani lämpimästi tervetullut. Olenhan Vaasan yhdistyksen yhdistyskummi. Tuntui, että historian lehdet havisivat, kun sain tervehtiä 100v lottaa, 101v sotaveteraania, ja neljää reipasta pikkulottaa, sekä joukkoa tilaisuuteen tulleita perinnelottia. Heidän kaikkien elämänilonsa, valoisa asenteensa ja naurava olemuksensa saivat minut jälleen kerran miettimään mistä tämä meidän kunniakansalaisjoukkomme ammentaa tuon esimerkillisen elämänasenteensa? Meillä tämän päivän ihmisillä olisi heistä paljon opittavaa.

Odotellaan osallistujien tuloa tilaisuuteen

Puheenjohtaja Tuula Harjunpää avasi tilaisuuden, ja toi jäsenille tuoreet terveiset Porin liittokokouksesta. Lottaperinneliiton laulukirjat ovat Tuulan mukaan aina käytössä heidän tapaamisissaan, eikä tämä jäsentilaisuus tehnyt poikkeusta. Laulu yhdistää yli sukupolvien, ja noita samoja lauluja lauloivat lotat ja pikkulotat aikanaan.

Runsas kahvipöytä täytekakkuineen, iloinen puheensorina niin suomen-, kuin ruotsin kielellä täytti salin. Kylläpä hyvältä maistuikin kuppi teetä, sämpylä ja täytekakku pitkän aamullisen ajomatkan jälkeen.

Omassa puheenvuorossani kerroin tämän päivän perinnetyöstä, sekä siitä vahvasta Lotta Svärd järjestön perinnöstä, jolle perinnetyömme rakentuu. Kuulijat kuuntelivat kiinnostuneina, ja esitykseni jälkeen sain vastata muutamiin järjestön historiaa ja nykyistä perinnetyötä koskeviin kysymyksiin. Vilkas keskustelu, ajatusten ja kuulumisten vaihto jatkuivat salissa pitkään. Kenelläkään ei ollut kiire. Totesimme, että kohtaamiset arjessa, vertaistuki, ja lämminhenkinen yhdessäolo ovat tärkeä osa jäsentapaamisia.

Seuraava jäsentilaisuus yhdistyksellä onkin jo samalla viikolla, kun jäsenet kokoontuvat katsomaan Vaasan teatteriin Edith Piaf – Mitään kadu en laulunäytelmää.

Tilaisuuden päätyttyä kävimme vielä ”tervehtimässä” Vaasan lottapatsasta. Tuon patsaan reippaan lotan eteenpäin katsova ilme olivat hyvä muistutus itselleni eteenpäin katsomisen tärkeydestä perinnetyössä.

Radiolotta, kuvanveistäjä Tea Helenelund-Suomisen vuonna 2005 paljastettu Lottapatsas Kasarmintorin laidalla Korsholman puistikon luona

Merja Nieminen

Suomen Lottaperinneliitto ry

puheenjohtaja

Suomen Lottaperinneliitto on yksi kymmenestä Naisten Valmiusliiton jäsenjärjestöstä. Liiton puheenjohtajana olen ”virkani puolesta” NVL:n hallituksen jäsen. Me Naisten Valmiusliiton hallitus ja toimihenkilöt vierailimme 2. lokakuuta 2025 puolustusministeri Antti Häkkäsen luona, puheenjohtaja Paula Risikon johdolla. Tapaamisen keskiössä oli kokonaisturvallisuusrekisterin edistäminen. Kyseessä on hanke, jota on sinnikkäästi NVL:n ja maanpuolustusjärjestöjen toimesta ajettu jo vuosien ajan.

Kokonaisturvallisuusrekisterin tarkoituksena on varmistaa, että koulutettujen vapaaehtoisten osaaminen ja sitoutuminen saadaan tehokkaasti käyttöön silloin, kun yhteiskunta kohtaa kriisin. Rekisteri kokoaa yhteen tiedot osaavista henkilöistä, heidän koulutuksestaan, sijainnistaan ja valmiudestaan toimia. Vapaaehtoiset ovat jo pitkään toivoneet rekisterin perustamista. Kun ihminen kokee olevansa osa kokonaisturvallisuuden ketjua, hänen kriisinsietokykynsä ja maanpuolustustahtonsa vahvistuvat. Tämä osallisuuden tunne lisää sitoutumista yhteiseen turvallisuuteen ja syventää luottamusta yhteiskuntaan.

Puolustusministeri Häkkänen vakuutti tapaamisessa, että rekisterin toteuttaminen etenee. Tämä lupaus merkitsee paljon – kyseessä on konkreettinen askel kohti vahvempaa, kriisinkestävää Suomea.

Tampereen tuomiokirkon kellot kutsuivat juhlajumalanpalvelukseen meitä kutsuvieraita ja seurakuntalaisia kuulaana syyskuun sunnuntaiaamuna. Kirkkosaliin astuessani katse kiinnittyi taiteilijoiden Hugo Simbergin ja Magnus Encelin puhutteleviin freskoihin. Elämän köynnöstä kantavat pojat, Ylösnousemus alttaritaulu, ja yksi tunnetuimmista suomalaisista tauluista Haavoittunut Enkeli herättivät monia ajatuksia messun alkua odoteltaessa.

Kirkkokansan vahva veisuu, puhutteleva saarna Matteuksen evankeliumin teemasta ”Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon”, ja Tampereen Naislaulajien kuoroesitykset alleviivasivat Pirkanmaan Lottaperinneyhdistyksen Lottamuistomerkin paljastusjuhlaa.

Komean harmaasta graniitista rakennetun Tampereen Tuomiokirkon puistoon paraatipaikalle paljastettiin niin ikään graniittinen lottamuistomerkki Läpi harmaan kiven. Teos koostuu kahdesta luonnonkivilohkareesta. Niistä suurempaa kuvittavat lotan ja pikkulotan puvut, Lotta Svärd -järjestön perustamista ja lakkauttamista merkitsevät vuosiluvut 1921 – 1944 sekä Suomen kansalliskukka kielo.

Pienemmässä kivilohkareessa on kuvattuna lapsihahmo, jonka käsissä on paikka kynttilälle tai yksittäiselle kukalle.

Taiteilija Anne Koskinen kertoi käsin kiveen hakkaamiensa kuvien muistuttavan lottien periksiantamattomuudesta sodassa, unohtamatta kuitenkaan toivon kipinää. Lapsiveistos kutsukoon sytyttämään kynttilän toivon merkiksi ja Suomen naisten periksiantamattomuuden kunniaksi itsenäisen Suomen puolesta.

Teoksen sijaintipaikaksi valitun Tuomiokirkkopuiston nimi ollaan myös muuttamassa Lotta Svärd-puistoksi.

Valtuustoaloitteen muistomerkistä teki aikanaan tamperelainen kansanedustaja Sofia Vikman, joka yhdessä Pirkanmaan Lottaperinneyhdistyksen edustajien kanssa paljasti muistomerkin. Tampereen kaupungin tervehdys juhlaa toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kalervo Kummola. Tampereen taidemuseon johtaja Selma Green juonsi tilaisuuden.

Haminassa, Wanhan Veteraanin museon kokoustilassa sain tavata yhdistyskummin ominaisuudessa paikallisen perinneyhdistyksen perinnelottia ja Kotkan seudun Tammenlehvän perinneyhdistyksen väkeä. Minua aina hämmästyttää kuinka pirteitä ja elämäniloisia jo yli 95 v pikkulotat ovatkaan. Kaksi reipasta paikallista pikkulottaa oli nytkin mukana jäsentapaamisessa.

Wanhan Veteraanin museolle on suunniteltu ensi vuodelle Pikku lotta, ja Sotilaspoika-teemainen näyttely. Tuon aiheen tiimoilta minua oli pyydetty jo ennakkoon puhumaan Lotta Svärd järjestön tyttötyöstä, siis pikkulotta / lottatyttötoiminnasta. Etelä-Kymenlaaksossa oli järjestön lakkautusvaiheessa lähes 5000 lottaa, joten toiminta on ollut hyvin vilkasta, ja tavoitteellista.

 Kotkalaiset lotathan olivat ”tottelemattomia”, kun he siirtyivät ”maan alle” järjestön virallisen lakkauttamisen jälkeen. Lotat ja pikkulotat kokoontuivat milloin kenenkin ”nimipäiville”, ja Lotan päivänä 12.5 kokoonnuttiin ”salaisesti” aina vuoteen 1991 asti, jolloin vaikenemisen vuodet päättyivät. Vielä tämän vuoden Lotan päivänä tuonne nimipäiville oli jaksanut tulla neljä entistä järjestön jäsentä,

Yhdistyskummitoiminta koetaan tärkeäksi. Jäsenten mielestä on hyvä, että tieto liikkuu liiton hallinnon ja kentän välillä luontevasti. Kynnys on matala molemmin puolin ottaa yhteyttä, ja tässä tapaamisessa jo sovittiin viimeistään vuodenvaihteen jälkeen uusi” kummitädin vierailu kummilasten luokse”.

Mereltä puhaltanut poikkeuksellisen lämmin länsituuli hulmutti Suomen lippua maailman korkeimmassa tangossa. Jo pitkästä matkasta tuo lippu tervehti Haminaan tulijaa, ja samoin hyvästeli sieltä lähtijän. Mikä parasta, tuon komean lipun värit ovat sinivalkoiset.

Merja Nieminen

Suomen Lottaperinneliiton puheenjohtaja

Kymen Seudun Lottaperinneyhdistyksen yhdistyskummi

Lappeenrannan Rakuunamäelle Adolf Ehrnroothin aukiolla havisivat historian lehdet. Maineikkaan Uudenmaan rakuunapataljoonan rakuunaeskadroonan kasarmien eteen aukiolle oli kokoontunut Breitenfeldin päivän ja samalla Lappeenrannan Lottapatsaan 40v juhlan kutsuvieraat ja yleisö.

Rakuunasoittokunnan alkufanfaari, luurankotakkiset Rakuunakillan Etelä-Karjalan eskadroonan ratsukot, Maasotakoulun varusmiehet ja me läsnäollut joukko seurasimme liikuttuneina, kun Suomen suuriruhtinaskunnan armeijan ratsuväen, myöhemmin Suomen Rakuunarykmentin lippu saapui juhlapaikalle.

Sotilaallisten äkseerausten jälkeen Lappeenrannan varuskunnan sotilaspastori Aki Laasonen piti aamuhartauden. Talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden ratsuväen miesten muistokivelle, Hämeen ratsurykmentin muistokivelle, ja Suomalaisen ratsuväen muistomerkille laskettiin seppeleet.

 Pitkänä perinteitä henkivänä kulkueena soittokunnan tahdittamana marssimme läpi kaupungin sankarihautausmaalle Suru ja Usko tulevaisuuteen muistomerkille. Sankarihautojen pitkät rivit muistomerkin ympärillä puhuttelivat varmasti meistä jokaista. Kunpa tuon vihreän seppeleen sinivalkoisten nauhojen teksti Kiitos itsenäisestä Isänmaasta olisi kaikunut taivasiin asti kaikkien isänmaan puolesta kaatuneiden korviin. Tämän juhlahetken jälkeen siirryttiin parin korttelin päähän lottapuistoon.

Lappeenrannan kaupungin hallinto osoitti 40v sitten todellista kansalaisrohkeutta, kun suuresta vastustuksesta, jopa uhkailusta huolimatta kaupunkiin pystytettiin ja paljastettiin 6.9.1985 kuvanveistäjä Nina Sailon suunnittelema Lottapatsas. Raumalainen talousneuvos Veikko Talvi rahoitti patsaan, koska halusi kunnioittaa suomalaisia lottia, joista hänen Mirjami vaimonsa oli yksi.

Rakuunasoittokunnan kvintetti kajautti Lottamarssin, jonka jälkeen Etelä-Karjalan Lotta Svärd-perinne ry:n puheenjohtaja Heidi Huuskonen avasi tilaisuuden, ja valotti meille kuulijoille 40 v sitten käytyä keskustelua ja silloista ilmapiiriä. Lpr kaupunginjohtaja Tuomas Sallinen kertoi Lappeenrannan kaupungin olevan ylpeä patsaasta, tuon ajan päätöksentekijöiden rohkeudesta, ja kaupungin olevan vahvasti sitoutunut edelleen lottajärjestön kunniakkaiden perinteiden esillä pitämisessä. Sain Suomen Lottaperinneliiton puolesta laskea kiitollisin mielin sinivalkoisen kukkakimpun lottapatsaan juurelle. Lotta Svärd järjestön aate ja arvot elävät.

Lappeenrannan kaupungin edustustilana käytettävän 1820 luvulta peräisin olevan Raatihuoneen kauniisti katettujen kahvipöytien ääressä saimme Breitenfeldin päivän ja Lottapatsaan 40v juhlallisuuksien jälkeen vielä keskustella ja vaihtaa ajatuksia ja tuntoja mieleenpainuvasta päivästä.

”Kaikki Kuismat ovat sukua keskenään, kunnes toisin todistetaan”, totesi eräs Kuisman sukuseuran edustaja, kun häneltä kysyin sukuseuratoiminnasta. Yli 300 000 sukuseuran jäsenen nimi on talletettu sukutauluihin, ja vanhin varma merkintä suvun jäsenestä on 1400 luvulta.

Suomen Lottaperinneliitto sai jo alkuvuodesta pyynnön tulla pitämään lottateemainen juhlapuhe Kuisman suvun kesäpäiville. Jokavuotinen sukutapaaminen oli tänä vuonna Nurmijärvellä Kiljavalla.

Jääkauden aikana Kiljavana harjuun painautui massiivinen jäälohkare, josta syntyi Suomen suurin lähde nimeltään Sääksjärvi. Vesi on ainutlaatuisen kristallinkirkasta, ja sillä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Alueelle syntyi mm. useita keuhkotautiparantoloita. Tarinan mukaan Nurmijärven ”oma poika” Aleksis Kivi on pitänyt myös Sääksjärveä esikuvanaan Seitsemän Veljeksen Ilvesjärvelle. Kiljavalla on monivuotinen kansanopistohistoria, ja mm. SAK on käyttänyt tiloja vuosikokousten, ja monenlaisen edunvalvonnan tilaisuuksissa.

Juhlasalin pöydillä monen moiset Kuisma-aiheiset myyntituotteet, vilkas arpojen myynti ja iloinen puheensorina kertoivat aktiivisesta ja elävästä sukuseuratyöstä. Keskustelut lounaspöydässä vahvistivat käsitystäni siitä, että ”kuismalaisia” lottia ja pikkulottia on ollut paljon. Sain omassa juhlapuheessani valottaa Lotta Svärd järjestön tarinaa, ja kertoa elävästä perinnetyöstä.

Voi miten vahva yhteisöllisyyden tunne valtasikaan juhlasalin, kun kansantanhuesityksen päätteeksi tanhuja johtanut kutsui koko juhlaväen salin etuosaan, ja opasti porukalle katrillin askeleet. Pian oli Kuisman suvun väki muodostanut ison ympyrän, ja moninaisten kuvioiden jälkeen koko joukko käsikädessä tanssi katrillia. Olipa hieno elämys suvun ulkopuoliselle vieraallekin.

Kuismalaiset jäivät jatkamaan sukukokousta, kun lähdin kotimatkalle halki eteläsuomalaisen, kauniin syyskesäisen maiseman.

Käänsin kiikarit kohti itää, kohti ikiaikaista vihollista, kuten tekivät aikanaan Virolahden ilmavalvontalotatkin, kun suorittivat äärettömän tärkeää ja vaativaa tehtävää niin talvi-, kuin jatkosodan aikanakin.  Sain osallistua Kaakon Lottaperinneyhdistyksen ilmavalvontahenkiseen juhlaan, jonka juhlan lopuksi hoidin kahden tunnin ilmavalvontavuoron viisi vuotta sitten pystytetyssä tornissa. Juuri samalla paikalla sijaitsi sota-aikainen torni. Eipä tarvinnut minun vahtivuorollani pelätä viholliskoneita, eikä ilmoittaa iv-keskukseen idän suunnasta lähestyvistä vihollisen koneista.

Kaakonkulman kanttiinilotat olivat pystyttäneet kahvikanttiinin, ja tilaisuuden henkeen kuuluvaa tunnelmaa toivat taustalla soivat sota-ajan laulut. Yhdistyksen puheenjohtaja, todellinen perinnelotta-aktiivi Terttu Ravi toivotti läsnäolijat tervetulleeksi tilaisuuteen. Paikallinen Laulu Ukot kuoro säestäjänsä johdolla lauloi Veteraanin iltahuuto- kappaleen, joka tuolla maasto-olosuhteissa kuultuna kosketti syvästi meitä kuulijoita.

Omassa puheenvuorossani kerroin ilmavalvontalotta Siirin tarinan, jonka tarinan kirjasin ylös syksyllä 2021 tuolloin 99v virkeän lotan kertomana.  Nyt tuo Siiri lotta on jo komennuksensa loppuun suorittanut, ja nukkuu rakastamansa isänmaan sylissä kotiseurakunnan kirkkomaassa.

Historian harrastaja, kesä Virolahtelainen Timo Yrjölä on koonnut ja kirjannut ylös paljon kaakonkulman ilmavalvontahistoriaa, jota hän kertoi elävästi ja mielenkiintoisesti. On hämmästyttävää, kuinka paljon ja kuinka suurella sydämellä tehdään lottaperinnetyötä eri puolilla Suomea. Kaakonkulman ihmiset ovat kautta vuosisatojen eläneet todeksi rajankirot. Heidän vahva isänmaanrakkautensa, ja pyyteetön lottaperinnetyön tekeminen jättivät vahvan muiston pitkäksi aikaa.