Vuonna 1944 marraskuun 24 päivänä valtioneuvosto lakkautti Lotta Svärd - järjestön valvontakomission käskystä. Takana oli 24 vuotta taukoamatonta työtä isänmaan hyväksi, mahdottoman tekemistä mahdolliseksi, omien voimien ylittämistä kerta toisensa jälkeen ja sitten… 50 vuoden unohdus.
Sanomalehti Uusi Suomi kirjoitti Lotta Svärd-järjestöstä lakkauttamispäätöksen tultua tietoon: Lotta Svärd-järjestö syntyi meillä omalla kotoisella pohjalla, ilman ulkoisia esikuvia. Se itse sen sijaan on ollut esikuvana monille muille, eritoten Skandinavian ja anglosaksisten maiden naisille. Kun Lotta Svärd-järjestön toiminta nyt Suomessa päättyy, jää sen ajatus elämään tavallaan noissa ulkomaisissa sisarjärjestöissä. Täällä kotona häviämätön kiitollisuus kohdistuu vaatimattomaan, harmaaseen Lotta Svärdiin, sen oikeassa hengessä toimineisiin, työteliäisiin ja uhrautuviin Suomen naisiin.
Järjestön lakkauttamisen jälkeen ei isänmaa ole lotille liiemmälti kiitollisuuttaan osoittanut ennen viimeksi kulunutta vuosikymmentä. Sotien aikana Lotta Svärd-järjestö kaikkien aikojen maailman suurimpana naisten vapaaehtoisena maanpuolustusjärjestönä kesti kunnialla tulikokeensa ja sen yksityiset jäsenensä lunastivat lottalupauksensa.
Kukaan nainen ei ole unohtanut olleensa kerran lotta. Lottakunnioituksen henkiinherättämisen myötä meillä on ollut 90-luvun taitteesta alkaen ainutlaatuinen tilaisuus puhua niistä lähihistorian tapahtumista, joista on pitkään vaiettu.
Lottavuodet sisälsivät itse kunkin kohdalla niin arvokasta elettyä elämää tasa-arvoisena aherruksena "Vaadi aina enin itseltäsi" periaatteella, että siinä olisi kivijalkaa tämän päivänkin yhteiselämään. Paitsi konkreettista työtä, kuului lottahenkeen arvomaailma, josta mikä tahansa kansakunta olisi voinut olla ylpeä. Se heijastui vielä Lotta Svärdin lakkauttamisen jälkeenkin sodanjälkeisessä jälleenrakennusurakassa tosin ilman lottapukua.
Erityisesti kosketti entisiä lottia ja pikkulottia viidenkymmenen vaietun vuoden jälkeen kunnianosoitus lottamitalin muodossa tällä vuosikymmenellä. Hakemuksiin sai vuodattaa päällimmäisinä olevat muistonsa, ja mitalinjakojuhlista muodostui sadoille niihin kulloinkin osallistuneille lottahengen läpitunkemia juhlahetkiä.
Elämä jatkuu. Entiset lotat ja pikkulotat ovat kokoontuneet 5 -7 vuoden ajan. Uusia nuorempia jäseniä toivomme mukaan "lipunkantajiksi" entistä enemmän. Entiseen paluuta ei tietenkään ajatella, elämä on jatkuvaa liikettä eteenpäin. Onnellisuutemme perustuu siihen, että tunnemme olevamme osallisina tämän ajan kehitykseen. Kehityksen tueksi tarvitaan kuitenkin perinnettä edellisiltä sukupolvilta, on osattava rakentaa sille, mikä on kyllin arvokasta, säilytettävää
Kirjoittaja on Irma Toivanen, Turun seudun Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Raakel Ali-Melkkilän julkaisussa Lotat Suomen itsenäisyyden vaiheissa.